Vanhusten hoiva vihdoin kuntoon

Kangasalan Demarit ovat jo monta vuotta käyneet omaa, paikallista taisteluaan hyvinvointipalveluiden ideologista ulkoistamista vastaan. Olemme esimerkiksi halunneet että vanhusten hoivaan kerätyt verorahat ja vanhusten itse maksamat asiakasmaksut pitää käyttää mahdollisimman tarkkaan sen hoivan tuottamiseen, eikä kasvottomien osakkeenomistajien rikastuttamiseen. Olemme muistuttaneet, että ylikansallisten hoivapalveluyhtiöiden omistajien armoton voitontavoittelu tulee huonontamaan palvelun laatua ja työntekijöiden työoloja. Olemme väittäneet että uuden vanhuspalvelulain antamilla mahdollisuuksilla kohdellaan vanhuksia täälläkin huonosti, kuten valitettavasti koko maassakin. Olemme toistuvasti edellyttäneet, että ulkoistamisten kielteisten vaikutusten hillitsemiseksi vanhusten tehostetusta palveluasumisesta vähintään puolet pitää Kangasalla olla julkista tuotantoa. Olemme odottaneet, että jos linjaa ei pian korjata, niin tämä vanhuspommi räjähtää käsiin.

Kuinkas sitten kävikään. Yhden yksityisen hoivayksikön palvelupuutteiden katkaistua lopulta kamelin selän, syntyi varsinainen vyöry valituksista ja ilmiannoista. Valtakunnasta löytyi hetkessä kymmeniä ahneen voitontavoittelun palvelutasoltaan epäinhimillisiksi murjomia hoivayksiköitä. Valituksissa edustettuna olivat pääasiassa kaikki isot, yksityiset toimijat, vain joitakin yksittäisiä moitteita kohdistui julkiseen tuotantoon. Vanhusten hoivasta, nimenomaan sen surkeasta tilasta, tuli hetkessä valtakunnan pääpuheenaihe. Muutkin kuin Kangasalan Demarit huomasivat että nyt on kyllä pakko tehdä jotakin. Jopa eduskunnassa syntyi vipinää, jopa Demarien vanha vaatimus lakiin kirjattavasta hoitajamitoituksesta 0,7 kelpasi lähes kaikille jotka sen olivat aikaisemmin kylmästi hylänneet. Hyvä näin, se takaa paljon nykyistä tasokkaamman hoidon, kunhan muistetaan että se on pienin sallittu mitoitus, ei suurin.

No, nyt tuo Demarien haluama henkilöstömitoitus  0,7 on kirjattu lakiin, ja  toteutuu muutamien tulevien vuosien siirtymäajan kuluessa. Parempaan suuntaan ollaan siis vihdoin menossa. Siis tässä asiassa. Nyt pitää huolehtia vielä siitä, että vanhusten kotipalvelu saa tarvitsemansa resurssilisäykset.  Hoitoyksiköiden henkilöstömitoituksen paraneminen ei saa huonontaa kotipalvelun henkilöstömitoitusta. Kotipalvelun pitää olla palvelua, ei silloin tällöin nopeasti ovella poikkeava hoitaja, jolla on jo tulenpalava kiire seuraavaan paikkaan.

Monta muuta yhteiskunnan hyvinvointitoimintoa on vielä bisnesmiesten kiihkeiden halujen kohteena, esimerkiksi varhaiskasvatus ja muu koulutus, sekä vammaisten hoito ja asuminen. Perusterveydenhuoltokin on jo aivan liiaksi markkinoiden rahastettavaksi luovutettu.

Uskotaan nyt jo lopulta: Markkinaehtoinen, maksimaalinen voitontavoittelu ei hyvinvointipalveluiden tuottamiseen sovi. Ei kertakaikkiaan sovi. Julkisesti tuotettuja palveluita täydentämään yksityistä sektoria voidaan käyttää, julkisen puolen harkinnan mukaan. Ja yli puolet pitää silloinkin tuottaa kuntien omana tuotantona, kuten Kangasalan demarit ovat halunneet.

Isto Kaarne
Kangasalan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen