Suoraman työväentalo täynnä Kangasalan sisällissodasta kiinnostuneita

Etusivu

Väkeä riitti peräseinille asti.

Suoraman työväentalolla kannettiin keskiviikkona 18.4. urakalla lisätuoleja, sillä kiinnostus täkäläisiin tapahtumiin sata vuotta sitten toi paikalle paljon kuulijoita. Osalla oli omaakin suvun tai arkistoista hankittua tietoa tapahtumista Kangasalla, Sahalahdella ja Kuhmalahdella.

Alustajat fil. tri Tuomas Hoppu, professori Aulis Aarnio, professori Risto Sänkiaho ja Kangasalan tietoja tutkinut Eero Järvenpää saivat raikuvat aplodit näkökulmistaan. Työväen Musiikkiliiton entinen toiminnanjohtaja Usko Rasilainen johdatteli tuon ajan lauluihin. Paikallishistoriaa harrastavalta sahalahtelaiselta Kari Elkelältä on tulossa Sahalahden sisällissotaa käsittelevä teos juhannukseksi.

Tilaisuuden juontanut ja järjestäjän Kangasalan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön sihteeri Isto Kaarnen mukaan viha ja kostaminen ovat tehneet julmimpia sotia. Meillä kärsijöitä oli kumpikin osapuoli, syyttömätkin. – Emme ole kokoontuneet etsimään syyllisiä, vaan syitä, Kaarne kertoi.

Kaarti perustettiin lokakuussa

Tuomas Hoppu asuu Pirkkalassa, mutta on jo kymmenen vuotta pelannut Kangasalan Voiton ikämiesten kanssa säännöllisesti. Ennen tilaisuuden alkua hän kertoi, että tänä keväänä ole juurikaan vapaa-aikaa kokenut. Kangasalan jälkeen häntä oli määrä kuulla mm. Pälkäneellä.

Punakaarti perustettiin lokakuussa 1917 Kangasallekin. Seuraavan marraskuun yleislakko ei kuohuttanut täällä. Vallanotosta seurasi mm. elintarviketakavarikkoja ja pidätyksiä. Vallankumousoikeuskin perustettiin, mutta se ei toiminut täällä. Kangasalan neljä punakaartin komppaniaa oli mukana taisteluissa mm. Ruovedellä ja Kuhmoisissa. Toista niistä johti 43-vuotias Kustaa Lundén. Hän oli mukana Tampereen, Lylyn ja Väärinmajan taisteluissa. Orivesi vallattiin 20.3. ja Wilkman määrättiin etenemään Kangasalle. Seuraavana päivänä vastassa oli punaisten tykkitulta ja valkoisten eteneminen keskeytyi.

Kangasalan tunnetuimmassa tapahtumassa Markkulan tilalla 31. tammikuuta tuli 17 tamperelaista opiskelijauhria turkulaisten punaisten toimesta, joten Kangasala muodostui lähinnä tapahtumapaikaksi.

Kun punaiset evakuoivat Kangasalaa, Tursolassa oli vielä joitakin punaisia ruovesiläisten kanssa. Kun Seinäjoen krenatöörit hyökkäsivät, käytiin melko laimea taistelu, jossa kuoli yksi valkoinen ja kaksi punaista. Rautatiet olivat usein taistelupaikkoina ja niin myös Kangasalla, jossa nk. panssarijunasta taisteltiin kiivaasti. Asemalla 22.3. punaisilla oli vastahyökkäysaikeita. He pakenivat lopulta Messukylään.

Kangasalle määrättiin reserviksi Keski-Pohjanmaan jääkäripataljoona. Mannerheim antoi käskyn 27.3. ja joukot asettuivat Leipiin, Toikkolaan ja Liuksialaan. Kaikilla, myös valkoisilla oli ruokapula ja takana raskas marssi Pohjanmaalta pohjoiseen Hämeeseen. Taloja lämmitettiin, ruokaa haalittiin kahdeksi vuorokaudeksi eteenpäin ja räätälit laitettiin ompelemaan univormuja. Pidätyksiä ja teloituksia pantiin toimeen. Täällä ei juurikaan nähty saksalaisia, ruotsalaisia kyllä.

Anssi Apajalahdella oli asiaa Tuomas Hopulle.

 

Aulis Aarnio piirsi lähikuvaa J.E. Lindellistä ja Antti Tulenheimosta.

Jalkinemestari Lindell – aatteen ja rauhan mies

Aulis Aarnio kertoi siitä osastsa työväenliikettä, joka jäi aseellisen toiminnan ulkopuolelle Tannerin tapaan. Yksi heistä oli kunnallisissa luottamustehtävissä toiminut ja aseita kavahtanut J. E. Lindell(1867–1953), joka oli Kuohun työväenyhdistyksen, nyk. Kangasalan Kirkonkylän Työväenyhdistyksen perustajia. Juuri hän otti vallankumoustuomioistuimen johtotehtävän vastaan kutsumatta sitä kertaakaan koolle. Aarnio luonnehti häntä toimeliaaksi aatteen ja rauhan mieheksi. Nyt ehkä pidettäisiin hupsuna Lindellin kaavailemaa ”Ihanneliittoa”, johon piti kutsua jäseniä joka suunnasta Martti Tulenheimoa myöten. Aarnio kuitenkin kysyi, panisimmeko itsemme alttiiksi toisin ajattelevien kanssa.  – Olisiko meistä ollut rajalinjojen ylittäjiksi 1900-luvun ankeina aikoina ja tekemään se omasta aatteesta tinkimättä. Ja entä tänään? Siihen liitettyjä nimiä olivat mm. Benjamin Oksanen, Vihtori Luoto ja August Limo punaisista ja Jalmari Meurman, Ilmari Joutsiniemi, Juho Maijala ja Uuno Laurila toiselta puolelta. KTY:n satavuotishistoriikista voi lukea tästä hankkeesta lisää.

– Merkillinen mies tuo jalkinemestari. Mutta juuri siksi J.E. Lindell ansaitsee paikan sotaan joutuneiden, ei sinne todellakaan halunneiden joukossa. Jalkinemestarimme ei ollut aseellisen kansannousun kannalla, päinvastoin, hän vastusti väkivaltaa. Hänelle olivat tärkeitä sanan säilä, äänioikeus, demokratian vahvistuminen ja työväestön sosiaaliset oikeudet. Kukapa ei noita ajatuksia tänään allekirjoittaisi, Aarnio pohdiskeli.

Lindell kutsui itseään jalkinemestariksi, koska valmisti niitä myös myyntiin Tampereelle.  Kun hänet Työväenyhdistyksen puheenjohtajana oli Tampereen esikunnasta käsin oli määrätty paikallisen kaartin päälliköksi ja vallankumousoikeuden puheenjohtajaksi, hän oli lojaali käskylle, mutta teki merkittävän ratkaisun. Komentajan tehtävään jouduttuaan hän ei ottanut asetta kantaakseen. Tarinan mukaan hän heitti saamansa kiväärin mustaviinimarjapensaan juurelle. Tässä suhteessa hän oli siviilipalvelusmiesten kantaisiä Kangasalla.

Kangasalan suojeluskunnan esikuntaan hänet tuotiin kuultavaksi  ja sai luonnehdintoja kuten raaka kiihkoilija, ei koskaan kunnollisessa työssä ja syypää kaikkiin kauheuksiin. Kuitenkin esim. kamreeri Ida Parvela ja Ilmari Joutsiniemi todisti, että Lindell oli rehellinen ja kunnollinen mies. Kuolemantuomio vaihtui elokuussa elinkautiseksi Vaasan vankilassa. Se katkesi 11 vuoden kuluttua, kun Lindell armahdettiin ja palasi kunnallisiin tehtäviin 1929.

Vankileirien, joita Aarnio sanoi voitavan kutsua myös keskitysleireiksi, johtoon ylivalvojaksi nimitettiin alkuaan rikosoikeuden professori Antti Tulenheimo. Hänen mukaansa yli 90 prosenttia vangeista olisi ansainnut vapautuksen. Omilta tuli ankaraa kritiikkiä ja julkisuuden tuomio. Tulenheimon mukaan tällaisten vankilaumojen yllläpito oli sula mahdottomuus. Mannerheim ei vapauttanut vankeja, vaan irtisanoi 27.4. Tulenheimon tehtävästään, joka näin jäi vain kahden viikon palvelukseksi. Aarnio siteerasi tutkija Teemu Keskisarjaa, jonka mukaan Mannerheim ei ollut vastuussa sodan aikaisesta tai jälkeisesstä terrorista, mutta synkän varjon vankileirit langettivat. Tulenheimo aloitti 17.5. Hämeen maaherrana ja vapautti mm. Kangasalan kirkonkylän työväentalon takavarikosta. Tämä mahdollisti kunnallispolitiikan jatkamisen. Lindell nuoli haavojaan, mutta oli mukana  aina 1950-luvulle asti. Hän kuoli 1953, noin vuotta myöhemmin kuin Antti Tulenheimo.

 

Risto Sänkiaho muisteli miten armeijassa puhuttiin vapaussodasta.

Mikä sota?

Risto Sänkiahoa on mietityttänyt nyt valtioneuvoston käyttöön ottama sana sisällissota, armeijassa kun puhuttiin vapaussodasta.  Tähän nenäkäs varushenkilö Sänkiaho oli kysynyt, että saksalaisista vai omistako vapautettiin.

Ihmiset elivät vuoden 1918 aikaan maailmassa, joka oli viitisen kilometriä suuntaansa. Yhteisöllisyys oli niin vahvaa, että useissa kunnissa tehtiin sovinto jo ennen sotaa. Kunnallishallintokin oli niin luottamushenkilöpohjainen, että vain suurimmissa kaupungeissa oli ammattilaisten hallintobyrokratia.

Leiri-Suomeksi nimittämästään yhteiskunnasta Sänkiaho löytää suojeluskunnat, työväen ja nuorisoseurat omissa taloissaan. Työväenliike oli ennen kaikkea sivistysorganisaatio. – Toivottavasti tulevaisuudessakin, Sänkiaho sanoi, sillä ”tosi-tv on sivistyksen hauta”.

Kuntataso piti yhteispelin mukana ja valtakunnankin tasolla pystyttiin yhteistyöhön, vaikka henkilötasolla tämä sota koskettaa meitä suomalaisia, kahden punaisen isoisän lapsenlapsi Sänkiaho kertoi.

Tilaisuuden päätyttyä Sänkiaho arveli vierellään takkia hakeneen miehen kanssa, ettei punakapina-sanassakaan vikaa olisi.

 

Eero Järvenpää on tehnyt ison työn useiden lähteiden kanssa kangasalalaisten vainajien, haavoittuneiden ja vangittujen selvittämiseksi.

Nuorten sotaa

Suoraman Työväenyhdistyksen historiaa tutkinut ja siitä kirjoittanut Eero Järvenpää kertoi mistä aloitti paikallishistoriallista työtään.

– Kirjoittaessani Suoraman satavuotishistoriaa 2006 ilmestyi kuin tilauksesta valtioneuvoston teettämä laaja selvitys sotasurmista 1914–22. Sitä tutkiessa alkoi vihdoin kokonaiskuva silloisen Kangasalan vuoden 1918 tapahtumista avautua ja paljon puhuttu Suinulan verilöyly sai rinnalleen tosi paljon lisää uhreja.

Sotasurmien määrää ovat kasvattaneet Raine Raition löytämät 12 Sahalahden uhria lisää ja Kari Elkelän löytämät kymmenen uhria. Järvenpää mainitsi myös matemaatikko Tauno Tukkisen Karjalohjalta. Hän on kritisoinut sotasurmahankkeen tietoja. Lopputulos on määrällisesti liki sama, mutta ihmiskohtaloissa on paljon eroja. Tukkinen löysi sotasurmaprojektin 191 nimestä kaksi kahdentumaa ja kaksi ulkopaikkakuntalaista.  Hänen mukaansa punaisista 15 teloitettiin, 57 kaatui, 78 kuoli vankileireillä ja 26 katosi, joista kolme kuoli myöhemmin. Kolme punaista teloitettiin muualla, joten 18 lienee oikea. Valkoisia on suojeluskunnan historian mukaan yhdeksän. Heistä on kuitenkin kolme ollut silloin muualla kirjoilla, joten oikeampi luku voisi olla kuusi.

Kokonaisuudessaan punauhreja oli vähän yli 300 ja valkoisia tusinan verran.

– Kanta-Kangasalan punakaartin päällikkö ”Toiskäsi-Laineena” tunnettu T.J. Laine ja suutari J.E. Lindell pitivät joukot kurissa ja tiettävästi ennen sotaa ei Kangasalla tapahtunut ainuttakaan punaisen terrorin tekoa. Elintarvikkeita tosin otettiin, Järvenpää kertoi.

Taisteluissa kaatui tai kuoli haavoihinsa 80 punaista, noin viidennes kotikunnassaan ja yli puolet Tampereen lopputaisteluissa.

Uhrien ikäjakauma oli koko alueella liki sama eli 16–66 vuotta. Alle 30-vuotiaita oli Kangasalla vähän yli puolet, Sahalahdella 60 prosenttia ja Kuhmalahdella 65 prosenttia. Alle 20-vuotiaita oli Kangasalla yli viidennes, Sahalahdella yli neljännes ja Kuhmalahdella kaksi viidestä.

Naisuhreja oli yksi kummallakin. Heistä toinen kaatui ja toisen vei vahingonlaukaus.

Kanta-Kangasalan alueella varsinaiset sotatoimet kestivät vajaan viikon ja sen 76 surmaa jakautuivat liki tasan. Kaatuneita ja haavoittuneina kuolleita oli 43,  yksi paikallinen kummaltakin puolelta. Murhat ja teloituksetkin menivät melko tasan 17-15 sekä yksi kadonnut. Erikoista Järvenpään mukaan oli, että miehiä oli 38 eri kunnasta aina Torniosta Helsinkiin ja Tukholmaan.

Vielä 3.5.1918  teloitettiin neljä, joista ainakin kolme oli Sahalahdelta. Kuhmalahdella teloitettiin kaksi, mutta kaikista teloituksista puolet eli 11 tapahtui pakomatkalla Hauholla, neljä Hollolassa ja muutama muualla.

Nykyisen Kangasalan kaupungin alueella kirjoilla olleista oli yhteensä 86 kaatunutta, 54 surmattua, 136 vangittua ja 42 kadonnutta. Kangasalla oli 7 500 asukasta, Sahalahdella 1 800 ja Kuhmalahdella 2 200.

Työväen kirkkopyhässä piispa Juha Pihkala siunasi tammikuussa 2007 Kangasalan kirkossa noin 160 siunaamatta jäänyttä uhria. Suojeluskunnan esikunta ei sallinut heille kunniallista hautausta eikä kirkonkelloja, vaikka he olivat seurakunnan jäseniä muiden tapaan.

 

Kari Elkelältä tulee juhannuksena  kirja Sahalahden tapahtumista.

Alustajat ja muusikko saivat sd-kunnallisjärjestön puheenjohtajalta Heikki Salmelalta ruusut tilaisuuden päätteeksi. Vas. Eero Järvenpää, kukitusvuorossa Aulis Aarnio, odottamassa Risto Sänkiaho ja Tuomas Hoppu.

 

Usko Rasilainen lauloi harvoin kuultavia sisällissota-aiheisia lauluja.

PUNAVANGIN VALSSI

säv. M. Ribot

 

Taas valkean vallan aaveet minun eessäni liihoittaa.

Taas valtavat vapaushaaveet mua lauluhun kiihoittaa.

Mua kutsuu käskee ja vaatii tuhat tuskaista tunnelmaa

Viha, rakkaus lauseita laatii, oi kuuntele kansa ja maa.

 

Oi kuuntele laulua kansa, minkä sorranta synnyttää.

Kuinka kylmiä kahleitansa, punavanki nyt helskyttää.

Ne kahleet ne painaa, ne piinaa, vihan uurteet ne otsaan syö.

Te näättekö piiskan siimaa, mikä ilmassa viuhuu ja lyö.

 

Jumal`auta se sattui selkään, verihaavat jälkeen jää.

Ne haavat ne haavat, mä pelkään ikiarpia synnyttää.

Mistä voiteita niihin me saamme, kuka sellaista lääkitä vois.

Oi kuuletko, kuuletko maamme, kuinka ruoskitun sävelet soi.

 

Ja te vieraitten maitten veljet, veren ääni se sinnekin soi.

Tokko tiedätte kummoiset teljet on murjuimme ovilla oi !

Te kuulkaa kuin virteni helää, punavangin on laulua tää.

Niin totta kuin veljeys elää, pois saatava telkeet on nää.

 

 

Kommentoi