Sd-kunnallisjärjestö huolissaan säästövaikutuksista

Etusivu

kjkevatk14 010Pekka Lahti kertoi sd-valtuustoryhmän toiminnasta.

 

 

 

 

Kangasalan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö keskusteli vilkkaasti säästöistä kevätkokouksessaan Suoraman työväentalolla maaliskuun toiseksi viimeisenä lauantaina.

– Säästämmekö itsemme hengiltä, ehti täkäläistä kunnanvaltuustoa johtava Raimo Kouhia ihmetellä. kjkevatk14 005

 

Puhetta johti Heikki Salmela, sihteerinä toimi Isto Kaarne.

 

 

 

Varsinkin politiikan oikealla laidalla on pidetty säästöjä silmäteränä, kun verot ovat hyvin tienaavien myrkkyä.

Erityisen huolissaan edustajiston puheenvuoroja käyttäneet jäsenet olivat mm. omaishoidon tuesta, laboratoriopalveluista olletikin niille, jotka eivät voi varata aikaansa etukäteen ja niille, jotka Vatialasta ja Ruutanastakin joutuvat nyt kuormittuvan keskusterveysaseman laboratorioasiakkaiksi,  viikonloppujen terveyspalveluista ja mm. kunnallisen henkilöstön jaksamisesta.

Isto Kaarne kertoi, että monen päättäjän silmät ovat avautuneet siitä, missä  kuntataloudessa mennään. Kouhian mukaan Kangasalan kunnankin väkeä on nyt tänä keväänä  123 henkeä vähemmän kuin vielä vuosi sitten. Seuraukset näkyvät sijaiskiellonkin vaikutuksesta Kouhian, kunnanhallituksen varapuheenjohtajan Hanna Laineen ja valtuutettu Timo J. Lehtisenkin mukaan ajan mittaan mm. sairastavuudessa.

Itse kunnallisjärjestöllä menee taloudellisesti siedettävästi kiitos vähävaalisten aikojen. Kuhmalahden Tervaniemen työväentalon talkoot onnistuivat sekä väen aktiivisuuden että taloudenkin suhteen hyvin, velkoja ei enää ole maksettavina.

Talouden tarkasta kirjaamisesta kiitettiin pitkäaikaista kirstunvartijaa Sirkka Lampista, jonka työtä jatkaa nyt tästä keväästä alkaen Tuulikki Viitanen.

– Vaikka talous on kunnossa, aktiivisuus ja ikärakenne teettävät töitä. Isoja haasteita on kannatuksessakin, kunnallisjärjestön puheenjohtaja Heikki Salmela kertoi.

Toimintakertomuksen mukaan demareiden päät pysyivät kylminä, vaikka Kangasala-talon tiimoilta ensin kunnan päättävissä elimissä yksimielisiä päätöksiä tehneet puolueet ovat ”riekkuneet” jopa kunnianloukkausten tunnusmerkit täyttävillä väärien syytösten ryöpyillä.

Kuntarakenne ja sote ovat kunnallispolitiikan kuumia pottuja. Sote-lausunnot on jo annettu. Kuntarakenteesta esitettyyn. selvitysmies Saaren malliin otetaan valtuustoissa kantaa samana päivänä 14.4. joka kunnassa. Yhden kunnan mallin rinnalla on kaksiosainen seutumalli. Toisessa keskuskunta kerää verot, toisessa nykyisen kehyskunnat.

Sosialidemokraattista valtuustoryhmää vetävä Pekka Lahti vinkkasikin evästämään valtuutettuja.  Työtä on ryhmällä riittänyt ja henki on ollut hyvä.

Kangasalla saatetaan käydä seuraavat eduskuntavaalit niin, ettei Kuohenmaalla ja Kautialassa kenties enää äänestetä, kun vaalisalaisuus alkaa olla vaarassa asukkaiden vähentymisen takia, keskustelussa vielä kävi ilmi.

kjkevatk14 004Sivupenkillä vaan ei vaitonaisina vas. Raimo Kouhia, Hanna Laine, Mia Rajala ja Pertti Tikka.

 

 

 

 

 

Hiljainen hetki

Jaakko Nurmisen muistolle

 

Kangasalan erittäin pitkäaikainen kunnansihteeri, kunnanjohtaja ja vielä eläkkeellä ollessaan kunnanvaltuutettukin Jaakko Nurminen on poistunut riveistä torstain ja perjantain välisenä yönä 20.–21.3.2014.

Nurminen oli syntynyt Kuusankoskella 14. tammikuuta 1928. Hän oli aktiivinen Kangasalan Kirkonkylän Työväenyhdistyksen jäsen, jolta riitti yhteisiin asioihin ideoita ja toimintatarmoa esimerkiksi viime kunnallisvaalien vaalityön suunnitteluun asti. Eläkkeelle hän jäi tammikuun lopussa 1991.

Sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö piti hiljaisen hetken Nurmisen muistolle. Kangasalan kunta puolestaan suruliputti perjantaina 21.3.

Jaakko Nurmisen muistelmat kirjasi vuonna 2011 pitkäaikainen kunnallispoliitikko, Kokoomuksen kansanedustaja ja  puoluesihteeri Heikki A. Ollila. Kirjaa on saatavilla Kangasalan kirjakaupasta.

Kommentoi